Kokeilussa polocrosse!

by - 22.3.16


Omassa hevosessa on se hyvä puoli, että kaikkia omia päähänpistojaan pääsee kokeilemaan - mahdollisuuksien rajoissa tietenkin. Näin viikko sitten videon, jossa harjoiteltiin polocrossea, ja siitä se ajatus sitten lähti...

Polocrosse oli minulle tuntematon laji, mutta SRL:n sivuilla oli siitä kattavasti informaatiota. Kuten nimestäkin saattaa päätellä, se on poolon ja lacrossen eli haavipallon yhdistelmä. Pelin kulkuun ja sääntöihin en ole perehtynyt sen kummemmin, kun tarkoituksena oli vain kokeilla, miten Jimppa reagoi. Samasta syystä en kokenut järkeväksi hankkia oikeaa mailaa, vaan rakensin McGyver-tekniikalla mailankorvikkeen itse rautalangasta, verkosta, luudanvarresta ja ilmastointiteipistä. Ruma mutta riittävän toimiva kerran kokeiltavaksi!

Aloitin kokeilun ensiksi maasta käsin totuttamalla Jimpan mailaan. Siinä ei mennyt kauaa, sillä Jimppaa ei moinen keppi voinut vähempää kiinnostaa. Seuraavaksi pelasimme sitä yhä maasta käsin niin, että heittelin palloa ympäri maneesia ja kiersimme perässä nappaamassa sen haaviin. Jimppa oli yhä tylsyyskuoleman partaalla, mutta punaisen pallon se olisi voinut syödä.

 

Ennen polocrossen testaamista ratsailta lämmittelin Jimpan selästä käsin ilman mailaa. Meillä oli ensimmäistä kertaa kokeilussa myös uudet center-hackamoret, joten siitäkin syystä ajattelin ensiksi ratsastaa ihan normaalisti. Jimppa oli todella jäykkä takaa, ja ensimmäisten raviyritysten jälkeen totesin, että vielä pitää jumpata käynnissä. Liekö kylmä viima kylmettänyt lihakset nakuna tarhatessa... lopulta ravikin nousi puhtaasti, kun Jimppa oli vähän lämmennyt.

Uudet kuolaimettomat toimivat sileällä oikein hyvin. Varrellisella hackamorella ei sileän treenistä voinut puhuakaan, sillä se jarrutti liikaa ja oli muutenkin liian hidas ratsastaa. Center-hackamoressa on ohjille kaksi kiinnitysvaihtoehtoa: ylempänä ne toimivat sidepullin tavoin, alempana niissä on pieni vipuvaikutus, mutta ohjaus on silti helppoa. Meillä ohjat olivat ylempänä, ja kyllä näillä oli vain hyvä ratsastaa! Jimppa toimi hyvin ja etenkin pohkeenväistöt olivat huomattavasti helpompia tehdä.

Hyvältä näyttää, vaikka soljet ovatkin eri väriset!

Ohjat voi kiinnittää joko tuohon, missä ne nyt ovat, tai vasemmanpuoleiseen reikään

Ratsastuksen jälkeen vuorossa oli polocrossea selästä käsin. Koska Jimppaa ei haitannut, vaikka mailan kanssa käveltiin sen vierellä, uskalsin ottaa mailan itselleni. Kävelimme ensiksi sen kanssa ympyrällä ja vaihtelin mailaa puolelta toiselle, jotta Jimppa ei säikähtäisi, kun haavi onkin yhtäkkiä eri puolella kuin aiemmin. Taaskaan Jimppa ei ollut moksiskaan, mutta se luuli jatkuvasti, että yritän ojentaa sille herkkua selästä. Pettymys oli varmasti suuri, kun namin sijaan vastassa olikin tyhjä haavi.

Ohjaaminen oli mailan kanssa hankalaa, varsinkin kun Jimppa pysähteli tarkistamaan, saisiko se tällä kertaa herkun vai oliko kyseessä vieläkin se sama maila. Myös pallon nappaaminen haaviin osoittautui odotettua hankalammaksi, mutta oletan sen olevan helpompaa oikean mailan kanssa. Siitäkin huolimatta, että silmä-käsi -koordinaationi on surkea, sain muutaman ohihuitaisun jälkeen pallon haaviin niin käynnissä kuin ravissakin! Jimppakin oli varmasti ihmeissään, kun vihdoin ja viimein monen yrityksen jälkeen onnistuin nappaamaan pallon hurjasta vauhdista.


Linkki videoon

Polocrosse-kokeilu oli siis erittäin onnistunut! Varmasti harjoittelemme tätä myöhemminkin uudestaan, sen verran hauskaa se oli. Myös into kokeilla muita lajeja kasvoi tähän ansiosta, joten saa nähdä, mitä seuraavaksi Jimpan pään menoksi keksinkään.

Onko kukaan muu pelannut polocrossea?

Lue myös nämä!

0 kommenttia